”Rasismilla ei saavuteta mitään muuta kuin vihaa. Ihmisillä tulisi olla rakkautta rinnassaan.” Näin totesi maanantain Metro-lehdessä taksikuski Suomen kansalainen, joka sattuu olemaan marokkolaissyntyinen. Jutussa kerrotaan taksikeskuksen välittävän lainvastaisesti tilauksia, joissa asiakas toivoo ”suomalaista kuskia”.
Mikä ihme meihin on mennyt? Suomessa on joskus pidetty hyveenä, että työtätekevää ihmistä arvostetaan, näytti hän miltä tahansa. Mitä väliä syntyperällä on? Olen viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni Korsossa – samalla logiikalla siinä olisi hyvä syy syrjiä minua täällä Itä-Helsingissä.
Suvaitsevaisuudesta on muutamien vaalien yhteydessä puhuttu niin paljon, että monilla se alkaa tulla jo korvista ulos. Miten olisi yksinkertaisesti vanha kunnon sietäminen?
Olli Löytty pohdiskeli asiaa muutama vuosi sitten kirjassaan ”Maltillinen hutu”. Hän toi viisaasti esiin sen, että suvaitsevaisuus on aika suuri sana ja usein epärealistinen. Suvaitsevaisuus edellyttää, että ainakin jollakin tapaa hyväksyn toisen ihmisen ajatukset ja piirteet.
Löytyn mukaan olisi realistisempaa puhua suvaitsevaisuuden sijaan reilusti sietämisestä, siitä miten tulisimme jotenkuten toimeen keskenämme. Kun Mikkeliin valittiin muutama viikko sitten rekisteröidyssä parisuhteessa elävä kanttori, ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo peräänkuulutti samaa: ”yhteistä kasvamista ja toinen toisensa sietämistä”.
Mitä jos sietäisimme toisiamme, myös sitä suomalaista taksikuskia, joka sattui syntymään jossain muualla?